Ajatuksia mm. taloustilanteesta

On varmasti jo aika avata lupaamamme keskustelu tällä sivustolla.

Luottamuspaikkaneuvottelujen jälkeen minun oli itse asiassa tarkoitus kommentoida neuvottelujen kulkua, mutta koska pelkäsin sanovani liian pahasti, pidin mölyt mahassani. Onneksi toimittaja Juha Raunio (Kok.) kuitenkin korjasi asian paikallislehdessä, tituleeraten meitä vihreitä happamaksi neuvottelutuloksen johdosta. Ehkä näin, mutta aiheesta. Kiinnostuneille annan vinkiksi vilkaista puheenjohtajajaon matematiikkaa uudemman kerran. Aikamme vallitseva "kolmen suuren" diskurssi jyräsi: paikathan jaettiin kolmen ryhmän kesken, vaikka jakajia oli neljä - eikä se pienin ryhmäkään niin kovin pieni...

Mutta ei siitä sen enempää, sanoi kettu pihlajanmarjoista ja katsoi elämää eteenpäin - positiivisin mielin.;)

Viikonloppu hurahti Saanan ja Johannan ja sadanseitsemänkymmenen muun vihreän seurassa puolueen järjestämässä koulutuksessa, Eduskunnan Pikkuparlamentissa. Mukana oli varsinaisia ja varavaltuutettuja ympäri Suomen; niin kaltaisiani untuvikkoja kuin kunnallispolitiikan konkareitakin. Tunnelma oli vihreään tapaan rento, ja keskustelu rönsyili rikkaana erilaisten kuntien näkökulmien valaistessa aikamme haasteita.

Todettiin muun muassa, että vaikka ilmastonmuutos onkin yhteinen, ylikunnallinen ja -kansallinen haaste poliitikoillemme, ei samojen ratkaisujen voida olettaa pätevän vaikka Itä-Suomen pikkukunnissa kuin pääkaupunkiseudulla, saatikka sitten pitkien etäisyyksien Lapissa. Tämä seikka on ehdottomasti otettava huomioon valtakunnan tason politiikassa, mutta kunnallisesti voimme onneksi edistää juuri niitä meillä toimivia ratkaisuja. Ilmasto- ja ympäristönäkökulmaa vaativat tietysti myös kaikki seutukunnallisen ja maakunnallisen tason ratkaisut, lähiaikoina mm. päätökset Tampereen kaupunkiseudun rakenteesta; logistiikkakeskuksen sijainnista (ja ennen kaikkea tarpeellisuudesta); sekä keskusjätevedenpuhdistamosta (ja ennen kaikkea sen tarpeellisuudesta). Näistä asioista olisikin aika herätellä julkista keskustelua piakkoin myös Lempäälässä.

Viikonlopun koulutuksessa pitämässään puheessaan Kuntaliiton toimitusjohtaja Timo Kietäväinen keskittyi kuntien taloustilanteeseen ja taantuman tuomiin haasteisiin. Hän painotti, että valtio on kunnille velkaa, ja että valtion tuki kunnille nyt taantuman aikana olisi erityisen tärkeää. Olen ehdottomasti samaa mieltä. Kuitenkin kunnallispolitiikolla on varsin heikot aseet toimia velkojana - apua voi ja tulee huutaa, mutta kuinka kovaa täytyy huutaa että meitä kuullaan? Kietäväisen puheessa oli kuitenkin myös toinen asia, josta pidin kovasti, ja jota tulisi pitää ohjenuorana taantuma-ajan kuntapolitiikassa. Hän painotti, kaikessa sanomassaan, että mitä ikinä kunnissa päätetään taantumassa tai sen jälkeen, tulee päättäjien pitää mielessään asiakaslähtöisyys; kuntalaisten etu. Juuri tämän vuoksi kuntapoliitikko ei tietenkään voi laittaa kaikkea energiaansa avunhuutoihin, vaan täytyy myös toimia.

Vaikka Lempäälässä ei ole ajankohtaista - tai ainakaan minun korviini ole kiirinyt - tämän vuoden budjetin avaaminen taantuman vuoksi, näin tehdään pian jo esimerkiksi Nokialla. Säästöihin ja vaikeisiin ratkaisuihin ajaudutaan varmasti myös meillä, viimeistään 2010. Siihen on kuitenkin pyrittävä, että säästöjä ei suunnitella samalla tekniikalla kuin Edamia leikataan; työpaikat ja kuntalaisten hyvinvointi on voitava turvata myös taantumassa.

Lisäksi elvytystoimiin tulee ryhtyä ennakoiden, eikä vasta sitten kun on pakko. Siinä mielessä tämänvuotista budjettia on syytä silmätä jokaisen valtuutetun uudemman kerran. Taantumahan ei lopulta ole pelkästään negatiivinen asia; kriisi on aina myös mahdollisuus, joka luo tilaa uusille ratkaisuille ja innovatiivisuudelle.

Erityisesti toivon, että niin valtion kuin kunnankin tasolla käytämme tätä kriisiä mahdollisuutena vastata ilmastonmuutoksen haasteisiin entistä innovatiivisemmin. Muun muassa uusiutuvaan energiaan satsaaminenhan luo tulevaisuuden työpaikkoja, ja lähiruoan suosiminen suosii paitsi ympäristöä ja ilmastoa, myös terveyttä ja paikallista taloutta.

Kuten Helsingin vihreiden Sirkku Ingervo viikonloppuna osuvasti totesi, säästöjä ja elvytystoimia pohdittaessa tulee myös kiinnittää huomiota siihen, että kaikkia säästöjä ei kohdenneta naisvaltaisille aloille, eikä kaikkea elvytystä miesvaltaisille. Vastaavanlaisena arvokysymyksenä toivonkin, että keskustelua mm. lasten kodinhoidontuen Lempäälä-lisästä pidetään yllä.

Aleksi Jäntti (Kok.) oli tämänpäiväisessä lehtikirjoituksessaan siltä osin oikeassa, että Lempäälä-lisä tulisi valmistella aiempaa paremmin siltä osin, että pohdimme, mistä rahat siihen otetaan (LV-S, 2.2.2009). Tämä ei kuitenkaan ole automaattinen perusta tuen torppaamiselle. Kuntalisäähän voidaan ajatella myös taloutta elvyttävänä toimena: lapsiperheissä kun raha menee paitsi tarpeeseen, suurella todennäköisyydellä myös suoraan kulutukseen.