perjantai 7. marraskuuta 2008

Blogin raakileesta

Tämä sivusto on toistaiseksi vain blogin raakile - tai pohja sellaiselle.

Tulevaisuudessa voit kuitenkin lukea täältä Lempäälän vihreiden vaikuttajien ajatuksia kuntaa koskevista ajankohtaisista asioista, valtuuston päätöksenteosta ja ryhmämme toiminnasta siellä. Kirjoittajien joukossa tulevat olemaan paitsi kaikki valtuutettumme ja varavaltuutettumme, myös lautakuntien jäsenia ja muita yhdistyksemme toimijoita.

Blogin avulla haluamme edistää politiikan tekemisen avoimuutta kunnassamme sekä toisaalta tarjota kanavan kansalaisvaikuttamiseen. Toivommekin että blogimme ei jää vain yhdensuuntaiseksi viestinnäksi, vaan kirvoittaa kommentteja lukijoilta, kriittisiäkin.

Luvassa on asioiden viherrystä monesta näkökulmasta, pohdiskelua sekä asiantuntemuksella että tunteella. Molempiahan yhteiskunnassa tarvitaan.








Ei kommentteja: